Tuntemattoman kirjoittajan kolmiosainen kirjoitus Lemiltä vuodelta 1841

Kuva kirjoituksen ensimmäisestä sivusta. Mikrofilmi löytyy Helsingin Yliopiston kirjastosta.

Lemin Pitäjä. (Klemis).                                                      (Muualta saatu)

Tietää antaakseni sinulle, Lukiani, missä tämä pieni Pitäjä löytyy, saan minä ilmoittaa sen olewan Wiipurin Läänissä auringon laskupuolella Lappeenrannan kaupunkia ja pohjapuolimaisen osan pitäjästä rajallansa koskewan Saimaan weden rantaa. Lemin naapuri=pitäjät ovat: Taipalsaari, Lappeen pitäjä, Luumäki ja Sawitaipale. Monta aikaa oli tämä pitäjäs ensimainitun naapuri=pitäjän Kappeli, waan Keisarillisen Armollisimman päätöksen johdatuksesta eroitettiin se wuonna 1807 Emäkirkko=pitäjäksi, niin että se nykyinen Kirkkoherra on kolmas Lemi Seurakunnassa asuwa Kirkkoherra.  Tämän Pitäjän maa on yltä yläistään savinen; mäen kukkuloita löytyy kukkulan päällä, raparhöppäitä ei ole harwassa.  Mutta kiwien wälistä osaa Lemiläinen ottaa leipänsä; mäen kukkuloilla hän asuu, ja kartanon ympärillä on hänellä peltoja, jotka eiwät hallaa pelkää; raparhöppäät hän kylwää Tattarilla, joka niissä mieluisesti kaswaa.   Metsää nähdään waan siellä täällä; niitä hakkaa Lemiläinen kaskeksi, polttaa maanpinnan wiertämällä ja walmistaa sen kylwöksi.  Ne wähät suot, jotka siellä löytywät, eiwät ole saaneet jäädä luontonsa nojaa; ne owat pian totta loppuun asti osilta wiillellyt ja atralla kynnetyt, niin että tuskin löytyy sitä maan pilkkua Pitäjän piirissä, jota ei ole koeteltu wiljellä. – Järwiä ja lampia löytyy aiwan monta.  Saimaan aallot huuhtowat pienen osan Lemin maan ranteista; Kiwijärwen wesi tapaa monen kylän maankallaakseen, sen aaltoen wälistä nostaa moni, koiwupuun lehdiltä kohisewa, saari päätänsä; tätä järweä on paljo alennettu; kallioa on rewäisty ja on niin tie walmistettu weden walumiselle aina Kymiin.  Tämä wedenlaskeminen on saattanut paljon hyötyä Lemin pitäjän asukkaille. Syntymäjärwi, Kotajärwi ja Kirwenteen lampi owat Lemin muut isommat wedet nimeltä.

Mistä se kansa, joka nyt Lemillä elää, on sukusin, on minulta tietämätöin.  Ehkä lienee tapaus niin kuin Seurakunnan nyt edesmennyt Kirkkoherra Jac. Roschier kirjoituksessansa Suomen Huoneen Hallitus Seuralle ilmoittaa, nimittäin; että se olisi yksi kansa Lapinmaahan waeltaneista Suomalaisista. Olkoon se kyllä meidän tiedoksemme, että Lemiläiset owat Suomalaiset, Christuksen oppia Lutheruksen selityksen jälkeen tunnustawaiset. Turussa rauhan asetettua wuonna 1743 tuli tämä Pitäjäs, niin kuin tällä puolella Kymin jokea olewa, Wenäjän waltakunnan osa, ja hallittiin silloin Wenäjän Lain jälkeen; waan wiimeisen Rauhan kautta Haminassa wuonna 1809 sai se, niin kuin on jokaiselle tietty, koko Wiipurin Läänin mukaan jälleen Ruotsin Lain seurattawaksi.

Pitäjän asukkaat rakastawat niin kuin Sawolaiset sawutupia; siellä täällä nähdään kuitenkin sawuttomiakin.  Tuwat owat enimmittäin, etenkin uudet, awaroja, sillä perhettä on paljo.  Seurakunnassa löytyy yksi talo, jossa on perhettä neljäkymmentä henkeä, monessa on kahden ja kolmenkymmenen wälillä ja harwassa on wähempi kymmentä, yhteen leipäkuntaan luettawia.  Yhdessä tuwassa asuu usein kaksi ja kolme Isäntää; sillä tilat owat jaetut pieniin osiin ja wara ei juuri myönny rakentaa tupia Isäntiä myöten.  Tupa tosin olisi joka Isännällä, jos waan löytyisi pitäjästä hirsimetsää; mutta siitäpä on peräti sanominen.   Koska jotakin huonetta pitää rakennettaman, niin tulee aineet hankkia noin kolmen ja vielä usiammankin peninkulman takaa. Paitsi niitä huoneita, jotka talon yhteisiksi owat luettawat, on wielä jokaisella aitta, jossa pitää waatteitansa ja myös kesä aikana makaa. Nämät huoneet owat useimmiten niin rakennetut, että ne kartanolle tekewät pisteen toimituksen.  Riihi on kartanosta wähän loitommalla ja paraittain kalliolle asetettu, niin ettei siihen muuta lattiaa tarwita.

- Siiwo tuwassa on sen kaltainen, kuin se työhuoneessa olla taitaa *) Lastua, rikkaa ja päistäriä on ympäri permantoa; sillä tuwassa Lemiläinen kaikki käsityönsä toimittaa.  Joka päiwä hän lakaisee tupansa ja kahdesti wuodessa, nimittäin Juhannukseksi ja Jouluksi, hän sen nuohoo ja yltä yläistään pesee; muutoin Lauwantai=päiwänä waan ikkunat, pöydät ja penkit pestään. Tuwan porstuan pihtipuolisen eteen hän wiskaa (harwoin enemmäksi saattaa) rikat tuwastansa.  Itsensä hän pesee joka ilta saunassa, harwa muutoin, jos ei joskus itsiänsä Herrawäen eteen aikoessa taikka riihestä tullessa ja ruokapöydälle rientäissä.   Sänkyjä tuwassa on niin monta kuin pariskuntaakin. Naimattomat makawat lattialla taikka penkillä, kuinka sattuu.  Wuodewaatteiksensa he pitäwät olkia, wanhaan nuottawerkkoon suljettuna jota silloin Koirakseksi kutsutaan; päänalaiseksi kerätään wanhoja waateröpäleitä; nähdään kuitenkin jo muutamilla tyynyjäkin. Omat pito=waatteensa owat enimmäksi osaksi willasta tehdyt. Miehillä owat pitkät sarkakauhtanat, jotka osittain owat painetut, osittain walkiat; osittain harmaat. Liiwit ja kurtikat owat juowikkaiset; suurimmaksi osaksi punaisella langalla juowitetut. Housut owat kesällä liinaiset, mutta talwella sarasta.  Wyö on heillä punainen, ruohonpäinen, sininen taikka mustajuowikkainen, joista se wiimeeksi mainittu ilmoittaa, että heillä on huoli taikka että he owat maahanpaniaiswäkeä.  Naimattoman naiswäen hiukset owat keskellä päälakea kiinnitetyt, sitten kahteen osaan jaetut, jollakulla palmikolla palmikoidut ja sykyrään pantut, kiinnipidetään waskisella taikka tinaisella pääneulalla ja kirkossa käydessä on sykyrän ympärillä wielä jonkunlainen lewiä silkkinauha.  -  Hame ja röijy puhuwat pelkältä punaiselta, juowitetut sinisellä, mustalla taikka ruohonpäisellä.  Heidän huoliwaatteensa owat mustanpuhuwat siniset.  Waimoilla on päässä töröpiikkiset lakit, jotka owat walkiasta palttinasta, torahampaalla, läikkymiseen asti, siliäksi tehdyt; reunat pitsillä kaunistetut.   Kalliin lakki, jota myös huolen aikana pidetään, on heillä mustasta silkistä, waan on silloin pitsitä.   Tästä Lemiläisen waatteenparren puolesta tunnet.             (Jatkanto toiste)

 *) Woisipa toki olla parempikin.

 Lemin Pitäjä. (Klemis).

 (Jatkanto 44 N:rosta)

 Työssänsä on Lemiläinen hidas ja hiljainen, mutta päällenpitäwä ja uupumatoin.  Aamulla unesta herättyänsä ja istualle pantuansa raamii hän päätänsä, hieroo silmiänsä, oikoo käsiänsä ja haukotteleiksen.  Se maa, jota hän wiljelee, on kyllä kiwinen, ja niin muotoin työläs perata; mutta ei hän kuitenkaan siihen kyllästy waan kyntää sitä kaikessa hiljaisuudessa nurkkumata, toiwoen itsellensä siitä elatuksen.  Papit erinomattain mainittu Kirkkoherra Roschier, Lemillä, niin kuin monessa muusakin paikassa, owat maan ruukissa olleet Seurakuntansa jäsenille hyvänä esimerkkinä.  Kiwet pellolta owat raunioin kootut, on niissä tehty kiwiaitaa, (pappilan peltojen ympärillä on 950 ja muutama syli päälle kiwiaitaa, kaikki Kirkkoherran Roschierin aikana toimitettu), jota nykyisesti jo löytyy monen talon pellon ympärillä, niin että niistäkin on hyöty walmistettu.  Peltonsa kyntäwät Lemiläiset kolmasti ja neljästi ennen kuin siihen siementä heitetään.  Kaski wiljaa, rukiin ja touon ottawat he siitä, ja jättäwät sen sitten wuodeksi lepäämään, kutsuen sitä silloin kesannoksi.  Metsämaata raat wat he ylen paljon, metsälle kyllä suureksi wahingoksi, mutta siihen owat he olleet pakotetut, sillä heinämaata ei löydy niin kosolta, että sillä suurempaa karjaa woisi pitää, mudan antawia soita on wähän, ja hawupuita siksi aiwan harwassa että niistä woisi lisää tateelle toiwoa.  Kylläpä maakunta kuitenkin osaa soitakin wiljellä.  Koskas talwi=iltana satut astumaan Lemiläisen tupaan, niin saat siinä nähdä käsitöitä toimitettawan.  Miehet tekewät rekiä, wannettawat asteita, painawat wempeleleitä, kutowat werkkoa, ja wanhin kiskoo pärettä.  Waimowäki on ahkera, harwoin näet sinä sen ilta myrinäkään pituudellansa mittaawan.  Neulomus on hänellä kesällä työhönkin mennessä käsissä.   Palonwiertämisessä ja aidan rakentamisessa owat he aiwan oppineet.  Seppiä löytyy pitäjästä monta, pian joka kylässä.  Näistä minä mainitsen Matti Olkosen.  Hän on jo wanha mies; mutta tule milloinka hywään hänen taloonsa, niin ei pidä löytämäsi häntä muualla kuin pajassa.  Hän on niin kuin wasaraansa wihitty.  Jos hänen jolloin kulloin talon asiain suhteen täytyy itsensä siitä eroittaa, niin walittaa hän kohta ruumiinsa pakottawan.  Ja hän ei ole ainoastaan rauta=seppä, waan myös waskea taitaa hän joltisesti takoa.  Nuoruudessansa on hän myös laittanut yhden lyömä=seinäkellon, joka melkein hyvin käypi.  Kaikessa käytöksessänsä ja elämäkerrassansa on hän kunnioitettawa Ukko.  Työnsä toimellisuuden suhteen on hän myös Suomen Huoneen Hallitus Seuralta tullut muistutetuksi hopia medalilla, jonka päällenkirjoitus on: ”Taito ja Toimi.”  Suutaroida osaa pian totta joka mies.  Räätäriä on pitäjässä kyllä, joita niin kuin suutaritkin ainoastaan talonpoikaisia töitä tekewät.  Huttulan talonmiehet toimittawat aiwan oiwallisia myllykiwiä.  Näitä kiwiä ei lohota wuorista, waan etsitään maan sisästä, ja walmistetaan niinä aikoina wuotta, joina maanruukki ei käy laatuun, nimittäin myöhään syksyllä ja pitkin talwen selkää.  Lankku=taikka lautarahtia tehdään enimmältä osalta silloin, kuin suola talossa puuttuu.   Kauppamiehen tawaroja wedetään jonkun kerran talwella. Kesäksi rakastawat nuoret miehet mennä Inkeroon, jossa taikka antawat itsensä rengiksi taikka päiwittäin waan tekewät työta, nyt yhdelle nyt toiselle Isännälle.   Syksyllä sieltä palatessansa panewat talon isännältä kewäillä, kotoa lähteissä, määrätyn rahasumman talon tarpeiksi, ja tähteet, jos niitä on, pistetään omaan kukkaroon.  Kaikella työllänsä Lemiläinen woittaa, minkä ruumiin rawinnoksensa tarwitsee.  Harwa on warsin köyhä; ominensa pyrkii kukin edes.  Jos yksi katowuosi tulee, niin ei wielä ole hätää pitäjässä; mutta jos kaksi perättäin seuraa, niin köyhimmät riistanlainalla autetaan rikkaammilta; hopusta ei jätetä toista hätään.  Lemiläisten suuri rikkaus on riistassa, joka sillä tawoin joutuu heillä säästöön, että parempina wuosina muisti Jumalan koskewasta kädestä on sywästi painettu heidän sydämiinsä.  He eiwät koskaan myö riistaansa, waan pitäwät sen aina salwossansa.  Monella on monenwuotiset lawat (aumat) puimata.  Talwella syöwät kauraleipää; mutta kesällä, koska kowempi työ on käsissä, rawitsewat he wahwemmin ruumistansa ja syöwät silloin ruisleipää.   Awullisuus toisiansa kohtaan ei ainoastansa osota itsiänsä riistanlainaamisessa, waan myös muussa tarpeessa on se nähtäwä.  Jos joku rakentaa huonetta ja tarwitsee apua, niin hän sen löytää naapurissansa; jos hirsiä eli polttopuita kaukaisemmasta matkasta pitää kotiin saatettaman, niin kutsutaan talkooseen, ja, jos suinkin mahdollinen on, niin owat he toistensa kutsumukselle kuuliaiset.

                                                                                       (Loppu toiste)

 Lemin Pitäjä. (Klemis).

 (Loppu 45 N:rosta) 

Koska   joku aikoo awioliittoa rakentaa, tapahtuu se seuraawalla tawalla: Sulhainen ei koskaan itse ilmoita asiaansa, waan walitsee siihen puhemiehen, jolle antaa tietää missä se tyttö löytyy, jota hänen sydämensä rakastaa.   Puhemies menee matkaansa warustettuna hopia=sormuksella ja muutamalla punaiseen silkkiwaatteeseen käärityllä Hopia=Ruplan kappaleella, josta syystä hän myös Rahankantajaksi kutsutaan.  Tultuansa morsiamen kotiin ilmoittaa hän asiansa rakastetulle ja wanhemmille.  Jos ei estettä löydy, niin annetaan sormus, rahat ja waate Morsiamen käteen. Puhemies palajaa ja julistaa päätöksen sulhaiselle.  Mutta ei wielä ole asia wahwa; ensimmäisenä Sunnuntaina taikka Pyhäpäiwänä kysytään kirkon mäellä sukulaisilta, jos heillä on siihen mitään sanomista (joka kyselmys kutsutaan Rokan seisattamiseksi). Tähän sukulaisten tutkintoon astuu toisinansa toinen kosia, joka, jos morsiamen ja wanhempien mielestä on parempi, silloin kaataa rokan.  Samana sunnuntaina pidetään kihlajaiset. Asiaanomaiset tulewat pappilaan, ja papin edessä toinen toisellensa antawat lupauksensa. Sitten mennään morsiamen kotiin, josta kappale Maanantaipäiwää wietetään, ja pitoen pidettyä lähtee Morsian Sulhaisensa seurassa katsomaan rukin (wokin taikka tetreuspuun) siaa siinä tuwassa, kussa walittu ystäwä asuu.  Sen jälkeen menee Morsian kerjäämään ympäri koko pitäjän.  Morsianta seuraa silloin waimo, jota päistärsäkiksi kutsuttaan – Tämä waimo on morsiamen suu ja pyytää hänelle apua tekemään – Morsiamelle antaa yksi willaa, toinen pellawia, kolmas palaisen palttinaa ja joku myös muutaman raha=kopekan. – Päistärsäkille annetaan muutama kahmalo jywiä, rukiita taikka otria.  Häät pidetään tawallisesti Helluntai=pyhinä ja wihkimys kirkossa.  Läksiäisiä morsiamen kotosiassa wietetään päiwä ja kaksi, kuin waan wara myöten antaa.  Koska morsian lähtee wanhempien tuwasta ja alkaa matkansa, niin nousee suuri huuto miehiltä: ”susi wiepi lammasta!”  Toisinansa nähdään tottakin tie suljetuksi suden werkoilla.  Wasta silloin awataan tie, kuin esteentekiöitä on wiinalla lepytetty, jota ei suinkaan paljon ryypitä, waan ainoastaan huulia kostutetaan.  Koska taas Sulhaisen kotiin tullaan, niin aljetaan kysellä, jos wieraita pitää otettaman wastaan.  Puhemies menee Sulhaismiehen Isän taikka sen siaisen luokse ja kysyy lupaa wieraille tupaan astuaksensa.   Kauan wäitettyä ja paperin näytettyä, joka on passina, sanotaan: ”terwe tultuanne!” ja kohta alkawat hää=ilot, jotka ainakin pari päiwää kestäwät.  Nuorikko antaa miehensä sukulaisille lahjoja, jotka myymiksi kutsutaan.  Hääwäki sitä wastaan kokoo nuorikolle rahaa, jotka pöydälle puukuppiin wiskataan, ja sanotaan silloin juowan Huomenlahjoja.  Jokaisen rahanwiskaajan nimi ilmoitetaan puhemieheltä, joka seisoo pöydän ääressä wadin luona ja tarkasti katsoo antajan perään ja sanoo: se ja se on ylimäinen.   Hääwäki oikein kilpaa päästä ylimäiseksi; siksipä onkin monella nuorella miehellä taskuun warustettu tenuskoita, joita silloin tällöin watiin heitetään.  Sitten kuin watiin ei enempää panna, laulaa puhemies wärsyn Wirsi=kirjasta päätteeksi. – Että näissä pidoissa myös tanssitaan, sen taitaa jokainen kyllä itsestänsä arwata. Tanssiwaisten jalat kewennetään Wiulun soittajilta, jotka myös toisinansa joukkoon pyörähtäwät ja wahwasti jalkojansa polkewat.  Näin on ilot paraimmallaan. – Kolminaisuuden Sunnuntaina täytyy nuorikkoen paimentaa lehmiä. Emsimmäisenä Sunnuntaina Kolminaisuudesta menewät nuorikot miehinensä kirkkoon ja kirkosta tultuansa rawitsewat he sukulaisiansa wiinalla, jota yksi wähän maistaa, toinen ei ensinkään.

Päätteeksi tahdon minä mainita että Lemin kirkko on lakialla paikalla; siitä näkee silmä kaksi järweä, Lahnajärwen ja Kiwijärwen, jotka kaiwantoen kautta owat yhdistetyt. – Eteläpuolimainen kaiwanto, jota myös Wanhaksi ojaksi nimitetään, on kesän aikana kuiwa; mutta pohjapuolimainen, jota Papinojaksi kutsutaan (siitä syystä että Gestrin niminen Pappi antoi puhaista sen wähän taipaleen, joka on näiden wesien wälillä), nielee aina kulkkuunsa Lahnajärwen wettä, niin että siinä on wenetie, waikka se kuiwina kesinä wenemiehiä ei juuri paljon auta.  Kirkon mäen ympärillä owat Pappilan ja Lemin talon (josta Pitäjäkin on nimensä saanut) pellot.  Auringon nousupuolella kirkkoa on Hautauspaikka, joka kiwiaidalla on piiritetty, ja auringon laskupuolella seisowat kauniit korkiat kellojalat (rakennetut wuonna 1821), joista kolmella kellolla kansa kutsutaan astumaan Herran Temppeliin.  Itse Kirkko, joka wuonna 1786 rakennettiin, on tawallinen ristikirkko, wuoritettu edellisellä wuodella ja nyt keltaisella wärillä maalattu.  Kirkon  sisuksesta ei ole muuta maalattuna kuin Saarnastuolin hattu ja Saarnastuoli, joka ylösastumisen puolella on kaunistettu Aaronin ja Moseksen kuwilla, ja ympäryksellä owat Ewangelistain, joiden keskellä on Wapahtajan kuwa.  Ahkerasti käywät Lemiläiset kirkossa, olkoon ilma kuinka ryöpiä hywänsä.  Meno on kirkossa kaunis; paikallansa liikkumata istuu kukin, wirret weisataan nuotillensa; jonka edestä Lemiläisten tulee kiittää nykyistä Lukkaria Gabriel Laurenia; sillä hän on maksuta opettanut monta weisaamaan nuottien jälkeen.

Sanan Saattaja Wiipurista N:o 44, 45 ja 46 vuodelta 1841.

Alkuperäiset kirjoitukset on jäljentänyt Jukka Mikkola 6.2.2005.