Vanhin säilynyt asiakirja, johon on merkitty yhdessä sukumme kantaisä, talollinen Antti Pekanpoika Mikkola ja hänen toinen vaimonsa, sukumme kantaäiti Valpuri Heikintytär, on Lappeen kihlakunnan renovoitu eli puhtaaksi kirjoitettu tuomiokirja vuodelta 1738.
Lemin ja Taipalsaaren yhteisen käräjäkunnan syyskäräjillä 31. lokakuuta 1738 oli
esillä juttu, jossa kantajana olleen Antti
Pekanpojan vaatimuksesta Heikkilän kylästä kotoisin ollut isäntä joutui palauttamaan
saman vuoden keväällä Valpuri Heikintyttäreltä lainaamansa auran. Palautuksen
lisäksi isäntä joutui maksamaan vielä hyvityksenä 24 äyriä hopearahaa. Valpuri oli
jäänyt leskeksi todennäköisesti vuonna 1736 oltuaan aikaisemmin naimisissa
kruununtilan edellisen haltijan Yrjö Mikkolan kanssa, joka mainitaan kuolleena Lappeen
kihlakunnan vuoden 1736 verorästiluettelossa. Ensimmäiseen avioliittoon Valpuri oli
vihitty henkikirjan mukaan samana vuonna. Tästä avioliitosta Valpurille syntyi tytär
nimeltä Liisa.
Vuoden 1738 syyskäräjillä oli esillä samassa yhteydessä myös juttu, jossa kantaisä
Antti Pekanpoika vaati korvausta neljältä mieheltä, joiden hevoset olivat tallanneet
häneltä 16 kapan suuruisen siemenviljan kauraa tilan mailla olleella Saareksenmäen
kaskella vuonna 1737.
Antti Pekanpoika ja Valpuri Heikintytär on merkitty vuoden 1738 vihittyjen leimaveroluetteloon. Vihkiminen tapahtui lokakuussa 1738, koska Valpurin edellisen miehen perukirja on tehty 8.10.1738 ja heidät mainitaan avioparina käräjillä saman kuukauden lopussa auran palautukseen liittyvän oikeusjutun yhteydessä. Lesken oli ennen uudelleen avioitumistaan esitettävä edellisen puolison perukirja, joka arkistoitiin kirkonarkistoon. Muutoin perukirja siirrettiin tuomiokunnan arkistoon. Yrjö Mikkolan perukirja on vanhin säilynyt perukirja, joka sisältyy Lemin kirkonarkiston kokoelmaan. Perukirjan mukaan jäi leskelle perintönä mm. aura, kaksi tynnyriä ruista, puolitoista tynnyriä ohraa, kolme tynnyriä kauraa ja yksi tynnyri tattaria. Kotieläiminä jäivät leskelle hevonen, varsa, kolme lehmää, hieho, vasikka, kaksi lammasta, kanat ja kukko.
Avioiduttuaan kantaisä Antti Pekanpoika muutti asumaan Mikkolan taloon ja otti
sittemmin käyttöönsä Mikkolan sukunimen talon mukaan.
Mikkolaan Antti Pekanpoika muutti Lemin Sorvarilan kylästä. Tämä ilmenee veromuistutusta koskevasta asiasta, joka oli esillä
syyskäräjillä lokakuussa 1737. Tuomiokirjan mukaan Antti Pekanpoika Sorfwarila
oli viljellyt vähän kauraa nimismies Lindin ja lautamies Kuukan todistamalla
asianmukaisella luvalla Mikkolan tilan mailla vuonna 1737. Tästä viljelystä hänet
määrättiin maksamaan veroa. Antti Pekanpoika Sorfwarila on sama henkilö, jonka
kauraviljelyksen hevoset olivat tallanneet samana vuonna saman tilan mailla olleella
Saareksenmäen kaskella, sillä tuskin kahta Antti Pekanpoikaa on viljellyt kauraa samana
vuonna Mikkolassa.
Vuoden 1735 kylvöveroluettelon mukaan Antti Ocko
Sorvarilasta oli viljellyt ruista kyseisenä vuonna autiona olleen Lairin tilan
mailla Mikkolan kylässä. Nimismies Erich Lindin allekirjoittamaan luetteloon on
merkitty veron
määräksi 4 tynnyriä ruista. Luettelo on päivätty 15.5.1736.
© Jukka Mikkola
Arvokas kartta Mikkolan kylästä vuodelta 1700. Kartan keltaisilla alueilla ovat talot (Mikkola ylempänä ja Lairi alempana). Karttaan vedottiin syyskäräjillä 1821. Löysin ja kuvasin kartan Maanmittauslaitoksen arkistossa. Explicatio Notarum antaa selvityksen mm. tilojen rajoista.
Autiona ollut Lairin tila otettiin uudelleen vakituiseen viljelyyn vuonna 1739, kun Lauri Tuomaanpoika Parkkonen aloitti siellä viljelytoiminnan.
Antti Pekanpoika oli suorittanut viljelytoimintaa autioksi eli veronmaksukyvyttömäksi
jääneen Mikkolan tilan mailla jo vuonna 1736. Tämä ilmenee vuoden 1736 kylvöveroluettelosta, joka on päivätty 25.5.1737.
Kylvöveroluettelon mukaan Antti Pekanpoika Okko (Anders Pährsson Ocko) on maksanut veroa
15 kappaa ohrasta ja 15 kappaa kaurasta, jota hän oli viljellyt Mikkolan tilan mailla
vuonna 1736. Viljelyn ohessa samana vuonna leskeksi jäänyt Antti Pekanpoika tutustui
myös leskeksi jääneeseen Valpuri Heikintyttäreen, josta oli seurauksena avioituminen
lokakuussa 1738. He menivät naimisiin todennäköisesti sunnuntaina 8.10.1738.
Kruununtilan Sorvarilassa Antti Pekanpoika jätti ensimmäisestä avioliitosta
syntyneelle, naimisissa olevalle pojalleen Matille ja siirtyi itse asumaan Mikkolaan.
Sorvarilan Okon tilalla Antti Pekanpoika oli viljellyt maata vuodesta 1722
lähtien.
Okon tilaa ei ole merkitty niihin autiotilojen luetteloihin, jotka tehtiin Isovihan jälkeen vuodesta 1722 lukien. Sen sijaan Antti Pekanpoika on merkitty isäntäsarakkeeseen Sorvarilassa vuoden 1722 viljeltyjen tilojen veroluettelossa. Lappeen kihlakunnan luettelo on päivätty vasta seuraavana vuonna 26.7.1723 Lappeenrannassa.
Antti Pekanpoika on merkitty myös vuosien 1722-1725 verorästiluetteloon. Sen mukaan hänellä oli maksamatta viljarästiä 1 tynnyri ja 9 kappaa vuonna 1723.
Vuoden 1724 henkikirjaan on merkitty Antti Pekanpoika vaimoineen asuneeksi Sorvarilassa (Anders Pettersson mh). Vaimoa ei merkitty siihen aikaan yleensä nimeltä henkikirjaan, vaan se korvattiin lyhennyksellä "mh" tai merkinnällä "med hustru". Henkikirja on päivätty 3.2.1724. Antin ja tämän vaimon lisäksi tilalla asui henkiveroa maksavana Christer Sorvarin (Christer Erichinpoika Okon) leski.
Vuoden 1724 kesäkäräjillä Pekka Hannunpoika Räipiönmäeltä syytti erästä talollista Nisolan kylästä heinien varastamisesta. Renovoituun eli puhtaaksi kirjoitettuun tuomiokirjaan kirjuri on saattanut kuitenkin kirjoittaa Antinpojan sijasta Hannunpoika, kun hän on kirjoittanut konseptituomiokirjaa renovoiduksi tuomiokirjaksi. Sillä vuoden 1728 syyskäräjillä oli esillä juttu, jossa Lauri Yrjönpoika (Räipiö) Sorvarinmäeltä syytti naapuriaan Pekka Antinpoikaa siitä, että tämä oli viljellyt kaskea Laurin maalla. He sopivat kuitenkin asian ystävyydessä, kun Pekka lupasi antaa puolet sadosta Laurille. Kyseinen Pekka saattaa olla Antti Pekanpojan isä. Hän ei kuitenkaan esiinny missään vaiheessa henkikirjoissa. Tämä on ehkä johtunut siitä, että Pekka on saattanut olla vaivainen, jolloin hänen ei ole tarvinnut maksaa henkiveroa. Lisäksi vuonna 1728 oli voimassa henkikirjojen osalta määräys, jonka mukaan henkirahaa maksoivat vain 15-60 vuotiaat.
Syyskäräjillä 1740 talollinen Pekka Antinpoika Sårfwarila esiintyi todistajana oikeudessa.
Viipurin läänin kuvernöörinviraston päätöksessä mainitaan Okon tilaa koskevassa asiassa 4.8.1854, että tilaa on hallinnut aikoinaan Pekka Okko, jolla on ollut poika Antti.
Antti Pekanpoika on merkitty ensimmäisen kerran isäntänä vasta vuoden 1731 maakirjaan. Isäntävaihdokset merkittiin usein pitkällä viiveellä maakirjoihin. Ne seurasivat huonosti aikaansa. Tila on ollut silloin Vehkalahden komppanian augmentti eli aputilana.
Syyskäräjillä 1737 mainitaan, että Antti oli antanut talollinen Yrjö Sinkon kanssa kirjallisen todistuksen 9.10.1737 asiassa, jossa eräs talollinen oli haukkunut erästä lautamiestä hunsvotiksi ja kelmiksi Sinkolla 16.3.1737 pidetyissä häissä. Jos konseptituomiokirja joskus löytyisi, niin siinä voisi olla liitteenä todistus, jossa olisi kantaisän puumerkki.
19.8.1738 Antti oli eräiden muiden miesten kanssa antanut takuun siitä, että eräs edesmenneen talollisen poika oli kyvykäs talon isännäksi Taipaleen kylässä.
Vuoden 1739 henkikirjaan Antti Pekanpoika on merkitty ensimmäisen kerran yhdessä
uuden vaimonsa kanssa Mikkolaan. Maksettavan henkirahan määränä on 16 äyriä
henkilöltä. Henkikirja on päivätty 22. ja 23.2.1739.
Antti Pekanpoika on myös vuoden 1739 maakirjassa (Anders Pährsson Mickoin). Maakirjaan
tilan veroluvuksi on merkitty 1/6 manttaalia. Maakirjassa mainitaan, että talo oli
velvollinen ylläpitämään Vehkalahden rakuunakomppanian vääpelin hevosta.
Hattujen sota eli Pikkuviha alkoi vuonna 1741, jolloin Ruotsi julisti Venäjälle sodan. Se päättyi Turun rauhaan 7. elokuuta 1743. Sodan seurauksena Kymenkartanon lääni liitettiin Venäjään, jolloin myös Taipalsaaren hallintokunta, johon Lemi kuului, siirtyi Venäjälle. Sodan vaikutuksia kuvaa sattuvasti 25. lokakuuta 1742 päivätyssä revisiomaakirjassa oleva merkintä, jossa mainitaan "talo heikoista oloista johtuen rutiköyhä ja se ei siedä korkeampaa veroa".
Vuoden 1749 syyskäräjien tuomiokirjassa mainitaan, että Antti Pekanpojan veli Paavo Pekanpoika oli asunut tilalla toukokuuhun 1748 saakka.
Vuonna 1751 asuivat Mikkolassa Antti Pekanpojan ja tämän perheen lisäksi myös veli Pekka Pekanpoika ja sisar Anna Pekantytär. Tämä ilmenee vuoden 1752 talvikäräjillä esillä olleesta jutusta.
Edellisenä syksynä 31. lokakuuta 1751 nimismies Johan Polén oli saapunut Mikkolaan yhdessä siltavouti Jacob Mörtin ja lautamies Antti Kuukan kanssa hakemaan Anna Pekantytärtä piiaksi lääninkamreerin palvelukseen aikaisemmin syyskuussa annetun määräyksen perusteella. Anna ei suostunut kuitenkaan lähtemään vuoden kestävälle piian pestille. Tapahtuneessa välikohtauksessa hän löi mm. "siltavoutia kivellä jalkaan ja kolme kertaa kuupalla päähän" kuten tuomiokirjassa tarkasti kerrotaan. Lisäksi nimismies sai veitsestä haavan käteensä.
Kantajasta vastaajaksi oikeudessa muutettu Anna sai tekosistaan sakkoa yhteensä 110 taalaria ja menettämään kunniansa tai 20 paria vitsoja. Samassa yhteydessä Pekka Pekanpoika ja Antti Pekanpoika saivat myös sakkoja sisartaan puolustettuaan. Pekka sai sakkoa kahdesta tuuppimisesta ja yhdestä puremisesta kummastakin kaksikertaisena yhteensä 20 taalaria tai seitsemän paria raippoja. Lisäksi Pekka sai pahankurisuudesta oikeuden edessä 5 taalaria sakkoa, kun hän syytti siltavouti Jacob Mörtiä valehtelijaksi tämän todistaessa oikeudessa. Antti sai sakkoa myös 20 taalaria tai seitsemän paria raippoja.
Anna oli vaatinut oikeudessa nimismies Johan Polénille sakkoa siitä syystä, että tämä oli 31. lokakuuta 1751 tullessaan hakemaan häntä palvelukseen solvannut häntä huoraksi. Kantaja muuttui kuitenkin oikeudessa vastaajaksi.
Renovoidun tuomiokirjan mukaan asia lähetettiin 2. huhtikuuta 1752 Pietariin Keisarillisen Valtakunnan Oikeuskollegion ratkaistavaksi. Oikeuskollegion päätöksestä ei ole tietoa.
Kuriositeettina on mainittava, että nimismies Johan Polén tuomittiin virkatehtävien laiminlyönnistä 10 taalarin sakkoon tai 8 päivän vankeuteen syyskäräjillä 1756. Talvikäräjillä 1757 Polén sai puolestaan sakkoa antamistaan kuudesta korvapuustista virkatehtävissä eräälle kanteen nostaneelle talonpojalle kahdeksan taalaria tai kahdeksan päivää vankeutta vedellä ja leivällä.
Anna Pekantytär asui Mikkolassa henkikirjojen mukaan vuodesta 1747 vuoteen 1753.
Kantaisä Antti Pekanpojan nuorempi veli Pekka Pekanpoika on merkitty henkikirjoihin vuodesta 1749 vuoteen 1767. Yhtiömiehenä hänet mainitaan vuosina 1757-1765. Pekka Pekanpoika vihittiin avioliittoon Maria Samuelintytär Muukan kanssa vuonna 1753. Maria oli edesmenneen ratsutilallisen tytär Suontakaisen kylästä. Heille syntyi avioliitosta ainakin viisi lasta: pojat Elias, David ja Yrjö sekä tyttäret Liisa ja Helena. Maria kuoli itsellisen vaimona kesällä 1768. Perunkirjoitus pidettiin 6.10.1768 Heikkilässä. Perukirjassa on Pekan puumerkki.
Leskeksi jäänyt Pekka Mikkola meni toisen kerran naimisiin Margaretha Juhontytär Kähön kanssa 26.12.1768 Taipalsaarella. He asuivat itsellisinä siellä Merenlahden kylässä. Avioliitosta syntyi viisi lasta: pojat Abraham, Johannes, Adam ja Esaias sekä tytär Catharina. Lapsista Catharina ja Esaias kuolivat lapsena. Margaretha kuoli 24.4.1782 ja Pekka on merkitty myös kuolleeksi rippikirjassa, joka kattaa vuodet 1784-1789.
Vuoden 1760 talvikäräjillä Antti Pekanpoika Mikkola oli kantajana neljän muun talollisen kanssa Kuhasen saarta koskevassa riita-asiassa. Lisäksi hän oli esillä todistajana samoilla käräjillä kahden muun talollisen välistä maa-aluetta koskevassa asiassa.
Tuhoutuneista kirkonkirjoista johtuen ei kantaisän ja kantaäidin syntymä- ja
kuolinaikoja voida selvittää. Vuonna 1734 vahvistetun Ruotsin valtakunnan yleisen lain
mukaan mies ei saanut avioitua ennen kuin oli täyttänyt 21 vuotta. Sen
perusteella Antin vanhin poika Matti olisi syntynyt vuonna 1714, koska hän meni naimisiin
vuonna 1735 henkikirjan mukaan. Tämän perusteella kantaisä Antti Pekanpoika syntyi
1690-luvun alussa eli noin 300 vuotta sitten. Tuomiokirjan mukaan Antti Pekanpoika ja
Valpuri Heikintytär olivat elossa helmikuussa 1765, sillä tuomiokirjaan on merkitty
eräässä oikeusjutussa kantajaksi vaimo Valpuri Heikintytär Mikkola "hustrun
Walborg Henriksdotter Mikola."
Antti Pekanpoika Mikkola mainitaan toimitusmiesten luettelossa katselmuspöytäkirjassa,
joka on päivätty 19.9.1766. Katselmus koski Lemin pappilaa.
Vuoden 1759 henkikirjaan, joka on päivätty 17.12.1758, on merkitty ensimmäisen
kerran Antti Pekanpojan kanssa tämän poika Antti Antinpoika.
Henkikirjaan merkittiin silloin 15-60 vuotiaat henkirahaa maksaneet henkilöt. Sen
perusteella kantaisän poika Antti Antinpoika Mikkola syntyi noin vuonna 1743. Hän oli
naimisissa Valpuri Yrjöntytär Maunun kanssa, joka oli kotoisin Lemin Nisolan kylästä.
Vanhan Maunu-sukua koskevan sukuselvityksen mukaan Valpuri syntyi vuonna 1748. Antti
Antinpoika ja Valpuri Yrjöntytär vihittiin avioliittoon todennäköisesti vuonna 1767.
Heille syntyi ainakin kuusi lasta: Eeva, Maria, Heikki, Antti, Margaretha ja Mikko.
Antti Antinpoika Mikkola toimi isänsä jälkeen isäntänä kruununtilalla. Hänet
mainitaan talollisen poikana Lemin ja Taipalsaaren yhteisen käräjäkunnan
talvikäräjillä 1761 ja talollisena syyskäräjillä vuonna 1771. Hänen puumerkkinsä löytyy anopin perukirjasta, joka on tehty
22. syyskuuta 1776. Antti on merkitty myös Lemin kappeliseurakunnan kappalaisen vaalin
vaaliluettelon isäntäsarakkeeseen, joka on päivätty 28. toukokuuta 1792. Antti kuoli
ennen lokakuuta 1794, koska Valpuri mainitaan erään oikeusjutun yhteydessä silloin
leskenä.
Tytär Eeva Mikkola, joka syntyi henkikirjan mukaan vuonna 1769,
vihittiin avioliittoon Lemin Ruomin kylästä kotoisin olleen Yrjö Juhonpoika Nartun
kanssa. Eevan puumerkki, joka käsittää kirjaimet EAM, löytyy Yrjö Nartun perukirjasta. Perunkirjoitus pidettiin 21.
joulukuuta 1809. Yrjö oli kuollut marraskuussa 1809.
Eeva avioitui toisen kerran Mooses Eliaanpoika Nartun kanssa. Eeva kuoli tammikuussa 1846.
Tytär Maria Mikkola syntyi 25.1.1771. Hänet vihittiin talollinen Adam Samuelinpoika Suogreijuksen kanssa vuonna 1797. Tämä oli kotoisin Lappeen pitäjän Hurtaman kylästä. Heille syntyi avioliitosta ainakin neljä lasta. Adam ja Maria muuttivat myöhemmin Lappeen Myllylän kylään, jossa he asuivat itsellisinä. Adam kuoli 12.11.1832 ja Maria kuoli 14.4.1849.
Tytär Margaretha Mikkola syntyi vuonna 1778. Hän avioitui Lemin Ahtialan kylästä kotoisin olleen Juho Juhonpoika Ahtiaisen kanssa. Heille syntyi avioliitosta ainakin viisi lasta. Perhe asui ja viljeli maata Ahtialan kylässä. Margaretha kuoli 14.12.1820. Perunkirjoitus pidettiin 13.3.1821. Talo oli kohtalaisen varakas sen ajan mittapuun mukaan. Talossa oli mm. kaksi hevosta ja seitsemän lehmää. Leskeksi jäänyt Juho kuoli 7.12.1824.
Lasten äiti, leskeksi jäänyt Valpuri Yrjöntytär Maunu kuoli vuonna 1824 ja perunkirjoitus pidettiin 20.4.1824.
Vuonna 1784 perustetussa Viipurin käskynhaltijakunnassa kannettiin uutta henkilöveroa, podushnie-maksua, joka oli aluksi suuruudeltaan 70 kopeekkaa. Se perittiin jokaiselta miespuoliselta henkilöltä ikään katsomatta lukuunottamatta aatelia, papistoa, sotilaita ja siviilivirkamiehiä.
Vuosina 1784-1817 ei pidetty henkikirjoja, vaan henkirahaluetteloita. Vuoden 1796 verorevisioluetteloon, jossa on myös vuoden 1800 tiedot, on merkitty Antti Antinpoika Mikkolan pojat Heikki, Antti ja Mikko sekä heidän ikänsä. Heikki on merkitty 22-vuotiaaksi, Antti 18-vuotiaaksi ja Mikko 12-vuotiaaksi.
Syyskäräjillä 10. lokakuuta 1807 mainitaan, että Heikki Antinpoika Mikkola toimi yhdessä veljensä Antti Antinpojan kanssa Mikkolan kruununtilalla.
Vanha Suomi yhdistettiin muuhun Suomeen vuonna 1811.
Vuodesta 1818 lähtien ryhdyttiin jälleen pitämään henkikirjoja Viipurin
läänissä. Näihin henkikirjoihin merkittiin aikuisten ja lasten ikävuodet, joten ne
olivat tarkempia kuin muun Suomen henkikirjat.
Vuoden 1818 henkikirjaan, joka on päivätty 13.11.1817, on merkitty 11 henkilöä
asuneeksi Mikkolan talossa. Antti Antinpoika Mikkolan vanhin poika, kantaisän pojanpoika Heikki
Mikkola on merkitty henkikirjan isäntäsarakkeeseen. Hän syntyi 19.1.1774.
Hän oli eläessään kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäinen puoliso oli Eeva
Matintytär, joka kuoli kesäkuussa 1801. Perunkirjoitus pidettiin 24. tammikuuta 1802.
Perukirjassa on Heikin puumerkki. Toinen
puoliso oli Anna Elisabeth Pekantytär, jonka kanssa hän avioitui 10.4.1805.
Heikki oli tarmokas viljelijä, josta osoituksena mainitaan 3. toukokuuta 1835 päivätyssä pitäjänkokouspöytäkirjassa, että Keisarillinen Suomalainen Talousseura palkitsi hänet 25 ruplan palkinnolla vuoden 1834 perunanviljelyksestä. Saman palkinnon sai myös kolme muuta viljelijää pitäjässä. Talollinen Heikki Antinpoika Mikkola oli kylvänyt 1 tynnyrin ja 15 kappaa siemenperunaa ja hän sai satona 15 tynnyriä perunaa.
Kivituvan seinät ovat vielä jäljellä. Rakennus on merkitty vuoden 1831 karttaan.
Kruununvouti Carl Gustaf Soldan toimitti tilalla talo- ja tiluskatselmuksen kahden lautamiehen avustamana 5. lokakuuta 1835.
Seuraavana keväänä 14. toukokuuta 1836 oli käräjillä esillä tilan hallintoa koskeva asia. Heikki Antinpoika Mikkola ja edesmenneen veljensä ainoa perillinen David Antinpoika Mikkola anoivat kumpikin hallintaansa puolta kruununtilan alasta sekä Heikin nuorin veli Mikko 1/3 osaa tilan alasta. Viipurin läänin kuvernöörinvirasto teki asiasta päätöksen 29. heinäkuuta 1837. Päätöksen mukaan kruununtilan hallinta jakautui puoliksi Heikki Mikkolan ja tämän veljenpojan David Mikkolan kesken. Heikin veli Mikko Mikkola jäi ilman hallintaosuutta. Päätöksen mukaan Heikin ja Davidin oli annettava elatus Mikolle ja hänen vaimolleen niin kauan kuin he elävät sekä heidän lapsilleen siihen saakka, kun he saavuttavat 15 vuoden iän. Mikko Mikkola valitti kuvernöörinviraston päätöksestä keisarille perustaen valituksensa maanmittarin todistukseen, jonka mukaan tilaan kuuluivat avarammat ja paremmat tilukset kuin mitä katselmuspöytäkirjassa esitettiin. Hän oli tuonut saman asian esille katselmuskirjan tarkastuksessa kihlakunnanoikeudessa. Hänen Keisarillinen Majesteettinsä hyväksyi kuitenkin kuvernöörinviraston päätöksen 14. maaliskuuta 1838 ja määräsi, että kruununtilaa sai viljellä ainoastaan kahdessa, mutta ei pienemmässä osassa ja vahvisti Heikki Mikkolan ja David Mikkolan hallintaoikeudet. Valtionarkistossa säilytettävissä senaatin talousosaston anomusdiaareissa on Mikko Mikkolan tekemään valitukseen liittyvä asiakirjavihko, joka sisältää mm. maanmittarin tekemän selvityksen tilan maista, joka on päivätty 31. joulukuuta 1831. Asiakirjavihkossa on myös ote aikaisemmin mainitusta kuvernöörinviraston päätöksestä, jossa mainitaan mm. seuraavaa: "Katselmuspöytäkirjasta ja muista asiakirjoista jutussa saadaan, että Antti Antinpoika Mikkolalla on ollut isänsä jälkeen hallintaoikeus kyseessä olevalla tilalla ja hän on jättänyt kuolemansa jälkeen pojat Heikki, Antti ja Mikko Antinpojat, joista muut ovat vielä elossa, mutta keskimmäinen Antti Antinpoika kuollut ja jättänyt ainoan poikansa ja rintaperillisensä David Antinpojan, joka on yhtiössä setiensä Heikki ja Mikko Antinpoikien kanssa tilan yhteisessä hallinnossa. Edelleen katselmuspöytäkirja sisältää, että tilan rakennus nousee arvoltaan 631 ruplaan 13 ruplan puutteineen, pelto on laajuudeltaan 5 tynnyriä 18 kapanalaa arvioituna rukiin siemenelle, uudisviljely tilalla antaa vähintään 4 tynnyriä 22 kapanalaa, suoviljely on vähintään 2 tynnyriä 17 kapanalaa, vanhat viljelykset vähintään 1 tynnyri 23 kapanalaa ja lisäviljelyn saanti suolla vähintään 6 tynnyriä 8 kapanalaa. Niittyjen tuoton katsotaan olevan 32 heinäkuormaa vuosittain 25 puuta kuormalta, joka tuotto voidaan kasvattaa vähintään 9 heinäkuormalla, metsä on liikaa kulutettu, mutta jättää vielä kaikelle muulle kotitarpeelle tarvikkeet paitsi tukeille sekä sietää puolentoista tynnyrialan kaskeamisen vuosittain, karjalaidun on välttävä, kalastusta ei ole, mylly ja paikka sille puuttuvat, humalatarha sisältää 60 salkoa, perunoita viljellään kahden tynnyrialan siemenalalla, pellavaa ja hamppua viljellään kotitarpeiksi." Kuvernöörinviraston päätöksessä oleva maininta "Antti Antinpoika Mikkolalla on ollut isänsä jälkeen hallintaoikeus kyseessä olevalla tilalla" on tärkeä. Se on todistus siitä, että sukumme on viljellyt Mikkolassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1738 lähtien. Tästä osoituksena Viljo Mikkolalle on myönnetty sukutilakunniakirja ja sukutilaviiri, jonka kupariseen viirilehteen on lävistetty vuosiluku 1738.
Kantatilan kartta. Mitattu vuonna 1831. Mittakaava 1:8000. Rajapyykit ylimmästä kulmasta myötäpäivään: n:o 141, n:o 139, n:o 146, n:o 144 ja n:o 143.
Vuonna 1837 maanmittari Conrad Weber toimitti isojaon tilalla. Se vahvistettiin talvikäräjillä 30. tammikuuta 1840. Maarekisteriotteen mukaan tila oli silloin pinta-alaltaan 103,37 hehtaaria, josta viljellyn maan osuus oli 15,15 hehtaaria.
Kuvat on otettu 1.7.1992. Rajapyykki n:o 139. Rajapyykki n:o 143 on lähellä kirkolle menevää asvaltoitua maantietä.
Antti Antinpoika Mikkolan vanhin poika Heikki Mikkola kuoli 20. maaliskuuta 1842.
Perunkirjoitus pidettiin 15.7.1842.
Heikin hallintaoikeus puoleen kantatilasta siirtyi tämän jälkeen hänen leskeksi
jääneelle puolisolleen Anna Elisabeth Pekantyttärelle. Hän luovutti sen kirjallisella
toimituksella pojalleen Gabriel Mikkolalle ja vävylleen
Fredrik Eliaanpoika Huttuselle 17. syyskuuta 1848.
Vuonna 1848 kantatila jaettiin virallisesti kahteen osaan. Jakaminen vahvistettiin
talvikäräjillä 7. maaliskuuta 1849. Tällöin syntyi kaksi erillistä tilaa. Anna
Elisabeth Pekantyttären ym. hallintaan kuulunut tila oli pinta-alaltaan 54,40 hehtaaria
ja David Antinpoika Mikkolalle kuulunut tila 47,53 hehtaaria. Ensinmainitulla tilalla
suoritettiin talo- ja tiluskatselmus 19. syyskuuta 1851. Kuvernöörinviraston
päätöksellä 28. tammikuuta 1853 kyseisen tilan hallintaoikeus siirtyi yksin Gabriel
Heikinpoika Mikkolalle. Samalla aikaisemmin yhtiömiehenä ollut Fredrik Huttunen sai
oikeuden torpan perustamiseen. Gabriel Mikkolalle myönnettiin sijoituskirja kruununtilaan
1. syyskuuta 1853. Hänet valittiin kylänvanhimmaksi 31. tammikuuta 1888. Hän osti
hallitsemansa kruununtilan perinnöksi 19.
maaliskuuta 1898.
Gabriel Heikinpoika Mikkolan vanhin poika David Mikkola muutti Pietariin 18. maaliskuuta 1873, jossa asui avioiduttuaan perheineen. Veli Antti Mikkola muutti Pietariin 16. joulukuuta 1877, jossa myös avioitui ja asui perheineen. Gabriel Heikinpoika Mikkolan nuorin poika ensimmäisesta avioliitosta nimeltä Gabriel Mikkola muutti Pietariin 17. huhtikuuta 1880, jossa myös avioitui ja asui perheineen. Veljekset kuuluivat perheineen Pietarin Pyhän Marian suomalaiseen seurakuntaan.
Antti ja Gabriel Mikkola muuttivat perheineen Pietarista Amerikkaan. Gabriel sai muuttotodistuksen Amerikkaan 1. elokuuta 1891 ja Antti 19. elokuuta 1891. He saapuivat Amerikkaan 19. lokakuuta 1891. Antti muutti perheineen ensin Minnesotaan, sitten Kaliforniaan, josta palasi myöhemmin takaisin Minnesotaan. Gabriel asettui perheineen asumaan Finlaysoniin Minnesotaan.
Kantaisä Antti Pekanpoika Mikkolan pojan Antin keskimmäinen poika Antti
Mikkola syntyi noin vuonna 1777 henkiveroluettelon mukaan. Hän oli naimisissa
Kristiina Antintyttären kanssa.
Antti Antinpoika Mikkola mainitaan yhtiömiehenä tilan yhteisessä hallinnossa
syyskäräjillä 1807. Hänen ainoa poikansa ja rintaperillisensä, David Mikkola
on merkitty orpona vuoden 1818 henkikirjaan. Hänen isänsä ja äitinsä kuolivat
molemmat vuonna 1812, jolloin David jäi täysin orvoksi ilman veljiä tai sisaria.
David Mikkola sai hallintaoikeuden puoleen kantatilasta keisarillisella päätöksellä
vuonna 1838, kuten aikaisemmasta ilmenee. Hänet valittiin Lemin seurakunnan
kuudennusmieheksi pitäjänkokouksessa 11. toukokuuta 1851. Kuudennusmieheksi valittiin
nuhteeton, raitis ja rehellinen henkilö. Hän oli seurakunnan luottamushenkilö, jonka
tehtäviin kuului mm. kirkollisten sakkojen periminen, kirkollisten rakennusten
korjauksien toimeenpano ja siveellisen elämän valvonta kirkkoherran apuna.
Kuudennusmiehet kokosivat myös verot yökuntansa ja kinkeripiirinsä alueelta. Lemin
seurakunnassa oli samanaikaisesti kolme kuudennusmiestä. David Mikkola käytti
puumerkkinään T-kirjainta. Hänen on täytynyt olla kuitenkin luku- ja
kirjoitustaitoinen luottamustehtävästään johtuen. Nimikirjaimet D.M.
löytyvät pitäjänkokouspöytäkirjasta 28.12.1856. Kuudennusmiehet merkitsivät
puumerkkinsä vuosittain henkikirjoihin, pitäjänkokouspöytäkirjoihin ja seurakunnan
tilikirjoihin. Hänet valittiin "Siemen ja säästö vara makasiinin" jäseneksi
pitäjänkokouksessa 26.2.1860.
David Antinpoika Mikkola osti hallitsemansa kruununtilan perinnöksi 20. helmikuuta
1866.
Mikkolan kylässä kantatilan alueella on säilyneenä arvokas jäännös vanhasta
kiviaidasta, jonka päädyssä on iso kivi.
Tähän kiveen on hakattu suomeksi David Mikkolan nimi TAWETI ANTINPOIKA MIKKOLA.
Kivessä on myös toisella sivulla kaksi kertaa vuosiluku 1826.
David Mikkolan vanhin poika Elias Mikkola oli kaksi kertaa naimisissa lyhyen elämänsä aikana. Hän kuoli vuonna 1852.
David Mikkolan toiseksi vanhin poika Adam Mikkola muutti perheineen Mikkolasta Kuukanniemeen vuonna 1866 ja sieltä edelleen Pietariin 27. helmikuuta 1874. Pietarista he muuttivat myöhemmin Hietamäen Somerokankaalle Inkerinmaalle. He asuivat siellä passilla, mutta olivat kirjoilla Lemin seurakunnassa.
David Mikkolan nuorin poika Gabriel Mikkola sai lahjakirjalla 6. heinäkuuta 1866 määrättyä elatusta vastaan omistusoikeuden puoleen tilasta isältään Davidilta ja äitipuoleltaan Kristiinalta. Kiinnekirjan lahjakirjaan hän sai syyskäräjillä 24. syyskuuta 1867. Osan tilan toisesta puolikkaasta Gabriel Mikkola osti kauppakirjalla isänsä kuoleman jälkeen veljenpojaltaan Elias Mikkolalta 2. maaliskuuta 1874. Elias oli saanut tämän perinnöksi isoisältään ja tämän toiselta vaimolta Kristiinalta testamentin nojalla 21. elokuuta 1871. Toisen osan tilan toisesta puolikkaasta Gabriel sai lahjakirjalla äitipuoleltaan Kristiinalta 2. maaliskuuta 1874. Kauppakirjan ja lahjakirjan nojalla saatuun tilan toiseen puolikkaaseen hän sai kiinnekirjan syyskäräjillä 27. lokakuuta 1875.
Talollinen Gabriel Mikkola toimi lautamiehenä Lemin ja Taipalsaaren yhteisessä käräjäkunnassa ajalla 1895 syyskäräjät -1898 sekä talvikäräjillä vuonna 1901.
Kantaisä Antti Pekanpoika Mikkolan pojan Antin nuorin poika Mikko Mikkola syntyi vuonna 1783 henkiveroluettelon mukaan. Mikko Antinpoika Mikkola oli yhtiömiehenä tilan yhteisessä hallinnossa veljensä Heikin ja veljenpoikansa Davidin kanssa, kuten aikaisemmasta ilmenee. Hän esiintyi todistajana talvikäräjillä vuonna 1820.
Mikko menetti hallintaoikeutensa tilaan keisarillisella päätöksellä vuonna 1838. Hän asui tämän jälkeen itsellisenä Mikkolassa. Talvikäräjillä vuonna 1840 Mikko oli kantajana vaatimusasiassa, joka koski saatavia. Vastaajana ollut talollinen Heikkilän kylästä joutui maksamaan Mikolle 5 kappaa kauraa sekä oikeudenkäyntikuluina yhteensä 1 rupla 27 kopeekkaa.
Mikko kuoli henkikirjan mukaan vuonna 1850. Mikon vaimo oli nimeltään Margaretha. Vaimon syntyperää ei ole voitu selvittää tuhoutuneista kirkonkirjoista johtuen. Hän syntyi vuonna 1790 ja kuoli vuonna 1836 henkikirjojen mukaan.
Heidän avioituneista pojistaan vanhin, Antti Mikkola muutti perheineen Mikkolasta Lemin Hyvärilän kylään vuonna 1841. Hän teki torpparisopimuksen 3. huhtikuuta 1846 Kurkelan kylään.
Antti teki toisen torpparisopimuksen 2. maaliskuuta 1863 Hyvärilän kylään. Hän uudisti sen 15. huhtikuuta 1873. Antti Mikkola osti osan perintötilasta n:o 1 Hyvärilän kylässä 26. tammikuuta 1880. Tästä syntyi Hiidenvuori-niminen tila. Hän toimi eläessään mm. muurarimestarina pitäjässä.
Antti Mikkolan vanhin poika David Mikkola osti 4. tammikuuta 1869 tilan Taipalsaaren Vainikkalan kylästä. Hän muutti sinne perheineen Lemiltä 19. toukokuuta 1869. Kiinnekirjan ostamaansa tilaan David Mikkola sai talvikäräjillä 14. maaliskuuta 1870.
Antti Mikkolan toiseksi vanhin poika Adam Mikkola muutti avioiduttuaan 20. huhtikuuta 1870 Taipalsaareen. Siellä hän osti kahdella eri kaupalla 28. syyskuuta 1870 ja 17. helmikuuta 1871 osat tiloista Olkkolassa ja Turkialassa. Kiinnekirjat ostamiinsa tiloihin Adam Mikkola sai syyskäräjillä 27. lokakuuta 1871 ja talvikäräjillä 1872.
Antti Mikkolan nuorin poika Antti Mikkola muutti perheineen Lemiltä Heinolaan 5. heinäkuuta 1889. Sieltä he muuttivat Jyrängön kylään Nynäsiin 18. toukokuuta 1892.
Antti Mikonpoika Mikkolan toisesta avioliitosta syntynyt tytär Wilhelmiina Mikkola peri 4. elokuuta 1887 tehdyn testamentin nojalla isänsä kuoleman jälkeen tämän osuuden Hiidenvuoren tilasta.
Kantaisän pojanpojan Mikko Antinpoika Mikkolan nuorin poika Jaakko Mikkola muutti 25. marraskuuta 1856 Inkerinmaalle. Avioiduttuaan hän asui perheineen myös Hietamäen Somerokankaan kylässä.
Suvun jäsenet kävivät 1800-luvun puolivälistä lähtien työssä Pietarissa ja
Hietamäen seurakunnassa Inkerinmaalla. He asuivat siellä passilla, mutta olivat
kirjoilla Lemin seurakunnassa.
Mentyään naimisiin suvun jäsenet jäivät sinne pysyvästi asumaan. Passinsa he
kävivät säännöllisesti vuosittain uusimassa Pietarin Suomen Passivirastossa.
Hietamäen Somerokankaan kylässä asui useita sukulaisia, jotka hankkivat toimeentulonsa maataloudesta.
Vallankumouksen tapahduttua osa sukulaisista palasi takaisin Suomeen osan jäätyä sinne edelleen asumaan. Inkerinmaalle jääneiltä sukulaisilta otettiin passit pois bolsevikkien tultua valtaan, jolloin he eivät päässeet enää palaamaan takaisin Suomeen. Sinne jääneet sukulaiset joutuivat sitten myöhemmin Stalinin puhdistusten uhreiksi. Heitä karkotettiin mm. Siperiaan.